Videoblogi yrityksille

Sitouta enemmän asiakkaita

Laadukkailla videoilla erotut massasta. Kun asiakas miettii ratkaisua ongelmaansa, hän ei edes muista muita kuin sinut.

Löydy sieltä mistä sinua etsitään

YouTube on maailman toiseksi yleisin hakukone. Internet muuttuu jatkuvasti visuaalisemmaksi ja ihmiset haluavat katselle enemmän videoita.

Sisältöjä kaikkiin kanaviin

Videon voi leikata ääneksi, kuviksi ja lyhyemmiksi videoiksi tai kirjoittaa blogiksi. Videoblogista saat runsaasti sisältöä eri kanaviin.

Hanki lisää asiakkaita videotuotannolla

Haluaisitko tehdä yrityksellesi videoblogin, mutta resurssit eivät riitä videoammattilaisen palkkaamiseen, kuvauskaluston hankintaan, kuvaamisen ja editoinnin itseopiskeluun, käsikirjoittamiseen jne.

Meillä on sinulle ratkaisu.

Tuotamme yrityksellesi avaimet käteen -palveluna videoblogin (vlog) kiinteään kuukausihintaan. Käymme kuukausittain, sovittuna ajankohtana yrityksesi tiloissa tai muussa sovitussa lokaatiossa kuvaamassa. Kuvauspäivän aikana kuvaamme aina seuraavassa kuussa julkaistavat vlogit.

Tarvittaessa kuvaajamme liikkuu mukanasi minne vain. Muista vain sopia asiasta etukäteen ja tiedottaa muita yhteyshenkilöitä, että sinulla on Rulla perässä.

Tuotamme lisäksi myös videoiden kansikuvat, YouTube- tai Facebook-sivujen graafiset toteutukset, hankimme tarvittavat musiikkilisenssit, teemme videoblogiisi intron, tekstitämme videot jne. Saat kaiken mitä tarvitset kerralla yhtenä palveluna.

Case-esimerkki: Finazilla

Aloitimme kesällä 2018 videoblogin tuotannon taloushallinnan asiantuntijayrityksen Finazillan kanssa. Käymme kuukausittain Finazillan toimistolla kuvaamassa.

Mitä Finazillan Jari-Pekka Hyyppä tuumaa projektista? Katso Hyypän palaute ja suositukset, millaiselle yritykselle videoblogi sopii.

Finazillan palaute

Tässä videossa Finazillan Jari-Pekka Hyyppä kiteyttää ajatuksiaan yhteistyöstämme. Hyyppä suosittelee videoblogia erityisesti asiantuntijaorganisaatioille.

Millaiselle yritykselle videoblogi sopii?

Säännöllisesti ilmestyvä videoblogi sopii erityisesti asiantuntijaorganisaatioille, mutta yhtälailla vaikkapa ravintola-alan yrityksille tai autoliikkeille. Se sopii kaikille yrityksille, joille on oleellista viestiä säännöllisesti olemassaolostaan tai jotka tarvitsevat säännöllisesti uutta markkinointisisältöä.

Ylipäätään mikäli blogi on tähän mennessä ollut yrityksellesi keskeinen viestintäväline, on hyvä ajatus tehdä blogi myös videomuotoon.

Tuotamme videoita mm.

Vid€oblogi ka$$avirraksi

Ennen kuin sinulla on mahdollisuus myydä tuotettasi tai palveluasi, tarvitset yleisösi huomion. Videoblogi on tähän erinomainen väline.

YouTube on maailman toiseksi yleisin hakukone ja yhä suurempi osa ihmisistä katsoisi tietystä aiheesta mieluummin videon kuin lukisi tekstiä. Puolet YouTuben 18–34-vuotiaista käyttäjistä kertoo keskeyttävänsä sen hetkiset tekemiset katsoakseen jonkun suosikkitubettajansa uuden videon. Hubspotin selvityksen mukaan ihmiset katselevat mieluummin videoita tuntemiltaan brändeiltä kuin lukevat näiden uutiskirjeitä tai katselevat näiden kuvia. Ihmiset myös muistavat videosisällöt paremmin kuin tekstit tai kuvat.

Toisekseen mainonta on YouTubessa ja Facebookissa tällä hetkellä verrattain edullista. Muutaman kympin päiväbudjetilla videolle saa jo tuhansia näyttökertoja.

Kokeile seuraavaa: mene YouTubee ja kirjoita hakukenttään jotain alaasi liittyvää – etsi jotain mitä asiakkaasikin saattaisi etsiä.

No, löysitkö vastauksen kysymykseen? Törmäsitkö asiantuntijaan, joka on selvästi brändännyt itsensä alallasi? Hyvin usein vastaus on ei. Etenkin meillä Suomessa YouTubessa on loputtomasti mahdollisuuksia avoinna asiantuntijoille brändätä itsensä ja yrityksensä.

Videoblogin avulla pääset opettamaan asiakastasi ja ratkaisemaan tämän ongelmia. Lisäarvoa tuottamalla ja vastaamalla alallasi yleisesti esitettyihin kysymyksiin lisäät tunnettuuttasi kentällä ja vedät piiriisi myös ostohaluisia asiakkaita.

Kuinka videoblogi syntyy?

Katso tästä, kuinka yritysvideo syntyy! Yksikään kuvauspäivä ei ole tietenkään idettinen, ja kuvauspäivä on periaatteessa vasta videotuotannon ensimmäinen vaihe. Kuvauspäivän jälkeen materiaali siirtyy editointiin, joka on yleensä tuotannon suurin ja työläin vaihe.

Mitä videoblogissa kannattaa käsitellä?

Aloitetaanpa kysymällä onko yritykselläsi jo blogi?

✓ On – Erinomaista. Silloin myös videoblogin tuotannossa päästään nopeasti alkuun. Tee alkuun seuraava asia. Kurkista blogisi analytiikkaan ja listaa suosituimmat viisi julkaisua – ne tulevat toimimaan pohjana ensimmäisille videoblogeillesi. Luovimme niistä yhdessä toimivat videot. Kuten sanottu, YouTube on maailman toiseksi yleisin hakukone heti Googlen jälkeen. Tänä päivänä yrityksen kannattaa löytyä Googlen lisäksi myös YouTubesta.

✘ Ei ole – Mikäli yritykselläsi ei ole vielä blogia, aloitamme käsikirjoittamisen alusta. Ei huolta, se ei vaadi ihmeitä. Voit aloittaa videoiden suunnittelun vaikka heti. Mieti, mitä kysymyksiä asiakkaasi useimmiten kysyvät sinulta? Mitkä ovat eniten väärinymmärretyt tai polemiikkia aiheuttavat asiat alallasi? Listaa alasi parhaat kirjat, dokumentit ja elokuvat.

Näihin ja muihin tämän tyyppisiin kysymyksiin vastaamalla syntyy aiheita videoblogisi jaksoihin. Seuraava työvaihe on kirjoittaa asiasisältö puhtaaksi. Huomaa, että käsikirjoitusten ei tarvitse olla kaiken kattavia. Videoissa oleellista on nimenomaan kyky tiivistää. Yhden jakson käsikirjoituksen kannattaa olla maksimissaankin alle yhden A4-sivun mittainen.

Näin palvelu toimii

  • Connector.

    Suunnittelupalaveri

    Tuotanto alkaa suunnittelupalaverille, jossa kartoitamme yrityksesi tarpeet videotuotannolle ja suunnittelemme tuotannon: Miksi teemme videoita eli mikä on sisällöntuotannon tärkein tavoite? Millaista videoblogia yrityksesi kannattaa tehdä? Kuinka videoiden jakelu toteutetaan ja missä? Montako jaksoa halutaan julkaista kuukausittain yms. Samalla kalenteroimme tulevat kuvauspäivät.

  • Connector.

    Valmistelu kuvauspäivään

    Sinä vastaat videoblogin asiasisällöstä, me huolehdimme kaikesta muusta. Käsikirjoitukset hiomme kuntoon aina yhdessä. Valitsemme yrityksellesi parhaan kuvaajan, joka työskentelee jatkossa yrityksesi kanssa. Kuvaaja ottaa sinuun yhteyttä ja valmistelee yrityksesi ensimmäiseen kuvauspäivään.

  • Connector.

    Kuvauspäivä ja jälkituotanto

    Kuvauspäivänä kuvaamme tarvittavat sisällöt, jonka jälkeen siirrymme jälkituotantoon. Jälkituotannolle on varattu 7 vuorokautta aikaa. Sinä aikana video leikataan, editoidaan, se saa musiikit, äänet ja grafiikat. Lopuksi käymme yhdessä tuotannot läpi, ja kun kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä, video on valmis jakeluun.

  • Connector.

    Graafiset toteutukset

    Tuotamme videoihisi kansikuvat, jotka toimivat YouTube- ja Facebook-jakelussa. Toteutamme myös graafiset elementit YouTube- ja Facebook-kanavallesi ja tekstitämme videot. Etenkin YouTubessa vaikuttavat siihen klikataanko videota vai ei.


Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö
Tai soita 044 276 1727.